Tervetuloa blogimme pariin, jossa keskitymme täysin meksikolaiseen keittiöön ja sen tärkeimpiin kulmakiviin. Meksikolainen keittiö on yksi maailman laajimmin levinneitä ja löydätkin meksikolaista ruokaa aikalailla jokaisesta maailman kolkasta. Meksikolaista, tai jollakin tavalla siitä inspiraatiota saanutta, ruokaa löytyy niin eri ravintoloista, pikaruokaloista kuin myös ihmisten kotikeittiöistä.

Miksi meksikoilainen ruoka on suosittua?

Meksikolaisen ruoan suosio ympäri maailmaa ei ole kovinkaan yllättävää, sillä onhan meksikolainen keittiö monipuolinen, mutta silti hyvin yksinkertainen, sekä meksikolaista ruokaa on helppo valmistaa missä päin maailmaa tahansa. Ainekset esimerkiksi tacoihin tai tortilloihin löytyy jokaisesta kaupasta, niin isosta kuin pienestäkin.

Meksikolaisen keittiön raaka-aineet ovat myös hyvin yksinkertaiset ja ainekset löytyvät lähes jokaisesta lähikaupasta. Jo muutamalla perus ruoka-aineella saa aikaiseksi montakin erilaista ateriaa, sillä monessa annoksessa toistuvat samat raaka-aineet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meksikolainen ruoka olisi itseään toistavaa, päinvastoin! Muutamaa ainesosaa vaihtamalla saa tehtyä täysin erilaisen ja myös erimakuisen annoksen.

Reseptejä löytyy paljon ympäri internetiä ja monella meistä on se oma meksikolainen annoksemme jota tykkäämme valmistaa kerta toisensa jälkeen myös kotona. Myös lapset tykkäävät meksikolaisesta ruoasta ja heidät on helppoa ottaa mukaan myös ruoan valmistukseen.

Mitä löydät blogistamme?

Keskitymme tässä blogissa siis täysin meksikolaiseen ruokaa, niin kotona valmistettavaan, kuin myös erilaisiin ravintoloihin joita suosittelemme kokeilemaan. Blogista löytyy reseptejä, vinkkejä parhaisiin meksikolaisiin ravintoloihin Suomessa, sekä myös muita artikkeleita. Jos sinulla on ajatuksia, palautetta tai jokin juttuidea, ole yhteydessä meihin ja koitamme toteuttaa toiveesi! Haluamme tehdä parhaamme jotta sinulla, lukijalla, on blogimme parissa antoisia hetkiä.

Jos siis olet meksikolaisen ruoan ystävä ja kiinnostunut niin kokkaamisesta, kuin myös erilaisista ravintoloista, on blogimme sinulle juuri oikea paikka!